Kuluttajaosuustoiminnan säätiö on myöntänyt historiansa suurimmat apurahat

Lehdistötiedote 12.12.2017

Edistysmielinen osuustoimintaliike viettää 100-vuotisjuhlaansa 12.12.2017. Juhlavuoden kunniaksi Kuluttajaosuustoiminnan säätiön hallitus on myöntänyt tänä vuonna yhteensä 500 000 euroa erilaisina apurahoina. Summa on säätiön historian suurin.

Myös ensi vuonna jaossa reilu apurahapotti

Juhlakokouksessaan Kuluttajaosuustoiminnan säätiö vahvisti myös vuoden 2018 budjetin, jossa apurahoihin on varattu 400 000 euroa. ”Olemme iloisia ja ylpeitä, että olemme tänä vuonna kyenneet jakamaan historiamme suurimman apurahapotin, yhteensä puolimiljoonaa euroa. On myös hienoa, että onnistuneen sijoitustoiminnan ansiosta voimme tulevanakin vuonna jakaa merkittävän määrän apurahoja”, iloitsee säätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Laisaari.

Lahjoituksia lasten ja nuorten hyväksi

”Kuluttajaosuustoiminnan säätiön arvoja ovat oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, joita toteutamme heikommassa asemassa olevia auttamalla. Lapset ja nuoret ovat olleet tänä vuonna keskeisiä kohderyhmiä apurahoja myönnettäessä. Lapsille ja nuorille suunnattuihin hankkeisiin onkin kohdistettu tänä vuonna yhteensä 230 000 euroa”, kertoo Laisaari.

Suurin yksittäinen apuraha, 220 000 euroa, on myönnetty Ensi- ja turvakotien liiton Digitaalisten välineiden kehittäminen lasten turvaksi -hankkeelle yhteistyössä Osuuskunta Tradekan kanssa. Kuluttajaosuustoiminnan säätiön osuus myönnetystä summasta on 100 000 euroa. Kaksivuotisessa hankkeessa kehitetään välineitä, joilla tuetaan väkivaltaa kohdanneita lapsia sekä apuvälineitä, joilla tuetaan eroperheiden yhteisvanhemmuutta.

Suomen Mielenterveysseuran Mestariksi arjessa  -hankkeelle säätiö on myöntänyt 40 000 euron apurahan. Hankkeessa kehitetään yläkouluihin uutta digitaalista ja painettua materiaalia sekä menetelmiä lasten ja nuorten mielenterveystaitojen vahvistamiseen. Niilo Mäki Instituutille säätiö on myöntänyt 25 000 euroa LukiMat.fi -verkkopalvelun ja Ekapelin kehittämistyöhön. LukiMat.fi on kehitetty erityisesti lukihäiriöistä ja muista oppimisvaikeuksista kärsivien lasten avuksi. Ekapeli harjoittaa lukutaidon perusteita.

Kuluttajien aseman ja taloudellisen tietämyksen edistämistä säätiö on tukenut myöntämällä yhteensä 57 000 euron apurahat Kuluttajaliiton Pikavippi-selvitystyöhön ja nuorten ennaltaehkäisevään talousneuvontaan. Lisäksi säätiö on tukenut 15 000 eurolla yritysvastuuta tarkastelevaa Arvo-liitto ry:n  EETTI & INNO  -hanketta. Muita apurahansaajia ovat mm. Puolellasi ry, KÄPY Lapsikuolemaperheet ry, HelsinkiMissio, Työväen musiikkitapahtuma ry, TSL ja KSL. 

Lisätiedot: Kuluttajaosuustoiminnan säätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Laisaari, puhelin 0400 701 359

Hae apurahaa

Sähköisen hakemuksen voi toimittaa sen jälkeen, kun kyseisen vuoden apurahat on julistettu haettaviksi.

Siirry hakemukseen